keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Hyvä mieli








Kun yhdistää blogini esittelytekstin näihin ankeista ankeimpiin kuviin voisi jo huolestua... Mutta hei, ei hätää! Ensinnäkin blogin nimi vaihtunee ensi tilassa (siis heti kun vähänkin parempi tulee mieleen) ja toiseksi nämä kuvat vaan ovat mielestäni ennen kaikkea kauniita, eivät ahdistavia tai synkkiä. Men smaken är som baken - delad.


Olen paiskinut viime viikkoina töitä oikein olan takaa, mutta iloisella mielellä. Olen nimittäin vihdoinkin päässyt oman alan hommiin käsiksi, ja heti joulun jälkeen on erään projektin deadline, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että homma on saatava ennen joulua pakettiin, jottei koko joululoma mene pilalle angstatessa. Joulusiivoukset ja piparkakkutalot saa unohtaa, mutta valonauhan sentään ripustin ikkunaan. Yritän nauttia joulunalusajasta pienoisesta paineesta huolimatta, ja hyvin se on kumma kyllä sujunutkin. Tekstiä syntyy glögilasin ääressä kuin huomaamatta ja olo on jotenkin samanaikaisesti tehokas ja rauhallisen jouluinen.