keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Hyvä mieli








Kun yhdistää blogini esittelytekstin näihin ankeista ankeimpiin kuviin voisi jo huolestua... Mutta hei, ei hätää! Ensinnäkin blogin nimi vaihtunee ensi tilassa (siis heti kun vähänkin parempi tulee mieleen) ja toiseksi nämä kuvat vaan ovat mielestäni ennen kaikkea kauniita, eivät ahdistavia tai synkkiä. Men smaken är som baken - delad.


Olen paiskinut viime viikkoina töitä oikein olan takaa, mutta iloisella mielellä. Olen nimittäin vihdoinkin päässyt oman alan hommiin käsiksi, ja heti joulun jälkeen on erään projektin deadline, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että homma on saatava ennen joulua pakettiin, jottei koko joululoma mene pilalle angstatessa. Joulusiivoukset ja piparkakkutalot saa unohtaa, mutta valonauhan sentään ripustin ikkunaan. Yritän nauttia joulunalusajasta pienoisesta paineesta huolimatta, ja hyvin se on kumma kyllä sujunutkin. Tekstiä syntyy glögilasin ääressä kuin huomaamatta ja olo on jotenkin samanaikaisesti tehokas ja rauhallisen jouluinen.








tiistai 10. marraskuuta 2009

Oodi marraskuulle




Mollatkaa vain marraskuuta rumaksi, harmaaksi ja tylsäksi. Minulle se on kaunis ja romanttinen. Ja nämä kuvat ovat muuten taiteellisia eivätkä heilahtaneita, kuten muokkamainen mieheni ilkkuu.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Järven syys









Onko jokaiseen postaukseen pakko liittää jotain löpinää? Kun tahtoisin laittaa pelkkiä kuvia...



perjantai 9. lokakuuta 2009

Kiipijän lumoissa







Oli tarkoitus käydä oikein pitkällä kävelylenkillä ja varastoida talteen syksyn viimeisiä säteitä, mutta siellä olikin niin mahottoman kylmä, että kävin vain ostamassa perjantaipussin (huom! aikuisten karkkeja sentään). Matkan varrella oli kuitenkin pakko napsia noin satayksi kuvaa villiviinistä, niin kaunis... Sitten vietin oikein viihtyisän perienglantilaisen teehetken hiljaksiin silmukkaa käännellen. Puikoilla on nyt todellinen pakkopulla, josta en yhtään jaksa inspiroitua. Aloittelin valkoista palmikkoneuletakkia joskus ennen juhannusta viileitä kesäiltoja ajatellen, eikä se tunnu nyt yhtään ajankohtaiselta. Kyseessä oleva kudin on muuten kokenut todellisen seikkailun: otin sen mukaan juhannusreissulle Suomeen, mutta perille päästyämme huomasin, ettei mokomaa löytynytkään mistään, oli unohtunut hyttiin. Manasin aikalailla, siitä kun puuttui enää toinen hiha. Olivat onneksi korjanneet kudinraukan talteen, ja nyt vihdoin sain sen taas kätösiini.






keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Aamuhetki





Aamuhetki kullan kallis... On tullut tavaksi nautiskella aamupala koneen äärellä; työpäivinä pikaisesti, vapaapäivinä pitkän kaavan mukaan. Tänään on työpäivä. Eikä oikein mitään kerrottavaa. Paitsi että aurinko kurkistaa sälekaihtimien lomasta ja ilahduttaa meikäläistä. Terve Arska, vanha kaveri, kiva kun olen vielä maisemissa! Ja sää EI ole tylsä puheenaihe. Siitä riippuu kaikki.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Harmautta ja helmiä







Päivät senkun viilenevät, mutta onneksi uusi villatakki lämmittää. Hyvä siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Väri on ehkä vähän turhan ankea, tuo mieleen nunnan kaavun tai sotilastakin... Olisi saanut olla tummempi tai enemmän siniseen vivahtava. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen istuvuuteen ja yksityiskohtiin. Näitä taidan tehdä enemmänkin, eri värisiä.



tiistai 29. syyskuuta 2009

väsy

Ihan naatti. Pitäisi soittaa muutamalle työlapsen vanhemmalle, mutta miksi tehdä tänään sitä, minkä voi huomennakin jättää tekemättä... Soittakoot mulle ite jos kiinnostaa jutella. Tosi tylsä vielä pitkän päivän jälkeen alkaa soitella ympäriinsä. Eli siis huomenna. Ehkä. Sen sijaan alan kohta kehitellä kokoon thaimaalaista kanakeittoa ja viimeistelen villatakkini. Siitä mokomasta tuli jälleen kerran liian kittana, mutta ehkä sille voi antaa jonkinlaisen venytyskäsittelyn...

Viikonloppuna saimme kunniavieraaksemme pienen moraalipoliisin, joka tuntee pykälät ja pitää huolen, että niitä myös noudatetaan. Hän on myös suuri luonnonystävä. Oli leikkimässä toisten poikien kanssa ruksan takaisessa metsikössä, kun yhtäkkiä tuli harmi: pojat olivat ottaneet ilman lupaa lakupatukoita repun sivutaskusta ja häipyneet niille teilleen. Siinä se seisoi Nalle Puh-reppuineen ja yritti urheasti nieleskellä kyyneleitä. Sai sitten sanotuksi itkuisesti: "Eiku kyl ne saa ottaa, mutku ne heittää kaikki roskat maahan! Ne tuhois koko metsän jos mä en olis täällä vahtimassa!" Mua itketti ja nauratti yhtä aikaa. Kävi surku pientä, joka oli reippaasti mennyt leikkimään vieraiden ja isompien poikien kanssa ja saikin osakseen moista törkeää käytöstä. Mutta pian se iloksi taas muuttui. On jo ikävä...

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Tammipuita ja uusia säveliä





Työpäivät ovat yllättävän rankkoja. Kotimatkalla päätä kiristää vanne ja väsyttää niin vietävästi. Aamulla jaksaa kuitenkin vielä ikuistaa yhtä jos toista matkan varrelta. Palasin tänään myös erään vanhan harrastuksen pariin: olen taas pitkästä aikaa kuorolainen. Tuntui kivalta ainakin tämäniltaisen perusteella.




maanantai 21. syyskuuta 2009

Tyypillinen puolivapaa päivä








Villatakin mallausta (toihen hiha puuttuu vielä), matskua illan alkeiskurssille (syksyn ensimmäinen) sekä lounaaksi sienipekonimunakasta. No okei, ihan vähäsen myös turhanpäiväistä netissä roikkumista... Sateinen aamu on vaihtunut aurinkoiseksi päiväksi. Kiva kun jaksaa paistaa, kyllä siitä sateesta saa vielä nauttia riittämiin, niin romanttista kuin se onkin.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Väriterapiaa










Täti täällä askartelee ja käy välillä napsimassa kuvia auringonlaskusta...Väriterapiaa yhtä kaikki. Pitäkää sitten vaikka pimahtaneena, mutta muistipelien väkertäminen eri aihepiireistä on yllättävän lystiä! Ei, emme sentään vietä täällä iltoja kortteja käännellen, vaan opetusmateriaaliksi tulevat. (Tässä lähipiirissä on tosin eräs, joka saattaisi hyvinkin hyötyä tämän sortin aktiviteeteista...Ehkäpä sittenkin pelaamme erän tai pari!)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Si jag kommer SNART...


Pikkuruinen kehystetty raamatunlause osui käsiini käytettyjen tavaroiden aitassa omalla kylällä. Visuaalisesti se ei ehkä ole kovin kummoinenkaan, mutta hellyin takaa löytyneestä kirjoituksesta niin, että taulunen pääsi meille olohuoneen taulukollaasin täydennykseksi:


"Af Morbror Janne då jag fyllde 7 år 1894".


Täyslasinen lampunjalka hyppäsi myös ostoskoriin. En vastustellut. Painava kuin mikä, ja sopivasti patinoitunut. Ikävä vain, että se on peräisin jenkkilästä, joten pistoke on vaihdettava täkäläiseksi...


Ja muutamia peltipurkkeja (niiden edellisten seuraksi)...Uskon vakaasti, että näille kaikille löytyy vielä joskus käyttöä. Mies vain pyörittelee silmiään...


Ja oi näitä värejä, voi tuota muotokieltä! Kuka voi vastustaa?

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pehmeää valoa









Lätkäisen muutamia tunnelmakuvia jokailtaisen kävelylenkin varrelta tässä ennen töihin lähtöä. En tiedä mikä noissa villatupoissa (ohdakkeitako ovat?) oikein vetoaa minuun, mutta kuvaan joka tapauksessa nykyään melkein pelkästään niitä...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Ärrinpurrin...

Miksi oi miksi en onnistu julkaisemaan muutamaa vaivaista kuvaa asiallisesti? Argh, kiukuttelen ja raastan hiuksia! Opin sen jo kerran, mutta unohdin taas... Olkoon siinä nyt, vaikka perfektionistin sieluni itkeekin.

Omenan vihreää ja taivaan sinistä...


...sekä vielä vähän auringon keltaista.

Laiskoja iltoja kutimen seurassa...

...hortoilua hämärässä (ja surkeita kuvia).
Vasta toinen varsinainen työpäivä takana, ja olen jo istunut hiekkalaatikon reunalla kylliksi. Kotiin tultuani saan ensitöikseni vaihtaa vaatteet, pestä jalat ja ravistella hiekanmuruset hiuksista. Ajattele positiivisesti Katri, ajattele positiivisesti...

tiistai 1. syyskuuta 2009

Suuria suunnitelmia

Näin syksyn tullen se aina iskee päälle: hillitön himo tarttua puikkoihin. On jo monta päivää tuntunut että pää hajoaa, jollen pian pääse luomaan silmiä ja suoltamaan neulosta. Tarvitsen ehdottomasti harmaan siistin villatakin, ja kun ei kaupasta löydy ei sitten millään, olkoon se sitten syksyn ensimmäinen neuleprojektini. Ensin pitää kuitenkin löytää täydellinen lanka, koska kaapissani on jo ihan liian monta käyttökelvotonta, suuritöistä ja kallista villavaatetta. Ovat ihan liian paksuja ja kutittavat, kutittavat ja KUTITTAVAT! Ei auta vaikka vyötteessä lukee super wash ja luvataan uskomatonta pehmeyttä, aina tuntuu silti kuin olisi lasivillaan kääriytynyt. Siisti harmaa villatakki -projektiini ajattelin kokeilla merinovillaa, sisko"the knitting machine" kun sitä niin suositteli. Enkä sorru liian paksun langan houkutukseen, vaikka miten laiskottaisi. Korkeintaan kolmosilla ajattelin mennä. Pitää vielä vain löytää se täydellinen harmaan sävy, mielellään sellainen tumma, pikkuisen siniseen taittuva. Perästä kuuluu...

torstai 27. elokuuta 2009

Röyh!

Olen hyvinsyönyt ja solidaarisuutta tulvillaan. Takana on parin päivän koulutus- ja virkistystapahtuma Aronsborgin konferenssikeskuksessa Mälarenin rannalla. Olen santsannut noutopöydästä aamiaisella, lounaalla sekä illallisella, tutustunut kymmeniin uusiin työtovereihin, kuunnellut luentoja ja käynyt keskusteluja vaihtelevan kiinnostuneena. Täytyy sanoa, että vaikkei itse koulutusosuus ehkä niin paljon antanutkaan (moneen kertaan selkokielellä toistettuja itsestäänselvyyksiä), niin en voinut olla ajattelematta, miten ainutlaatuiseen ja mielenkiintoiseen työyhteisöön olen päätynyt. Kansallisuuksia on parisenkymmentä ja jokaisella omat tarinansa. Ilahduttavaa oli myös se, että ihan kaikki osasivat pitää hauskaa ilman alkoholia. Se hyvä puoli ainakin on työyhteisössä, josta huomattava osa on muslimeja. Ei tarvitse kuumeisesti miettiä, missä vaiheessa iltaa on aika suorittaa katoamistemppu...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Myöhäisheränneet mustikanpoimijat














Olimme lauantaina niin reippaita, että lähdimme ihan mustikkametsälle. Perillä totesimme sen, mitä jo olimme lähtiessä aavistaneetkin: makoisat marjat olivat jo aikoja sitten kadonneet ripeämpien poimijoiden sankoihin. Jäljellä oli enää onnettoman pieniä rupuja, jotka kuitenkin päätimme paremman puutteessa kelpuuttaa, ja sisukkain ponnistuksin saimme kokoon piiraallisen verran. Mutta ei laihalla saaliilla väliä, metsäretkeily oli pääasia...