torstai 14. tammikuuta 2010

Talviteloilla




Olen vaakkunut variksena loppiaisesta lähtien. Istun kotona ja köhin. Niiskutan. Niistän. Aivastan. Ja aloitan saman taas alusta. Napsin Strepsilsejä koko ajan vaikka niitä saisi syödä vain joka toinen tunti. No, tuskin niiden yliannostukseen on kukaan vielä kuollut. Tiistaiaamuna arvoin pitkään lähteäkö töihin vaiko ei. Lähdin sitten, mutta hetken ajeltuani tajusin homman mielettömyyden ja palasin kotiin. Olen yrittänyt pakon edessä saada jotain tehtyä kakkostyön eteen, ja jotenkuten se on sujunutkin. Köhimisniistämisaivastusrumbaa voi kätevästi pyörittää tässä koneella istuessa samalla kun koittaa säveltää jotain viksua (?)
Tänään alkoi tuntua siltä, että on pakko päästä tuulettumaan, ja läksin järvelle. Pilvinen päivä ja värit vähissä, mutta niin kaunista silti. Piristi kummasti. Nyt word auki ja hommiin. Sitten onkin koko pitkä viikonloppu aikaa tervehtyä kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti